16.7.2013

Makkarin hyllyt.

























Ostimme viime vuonna kasan vanhaa lautaa. Ja nyt (vuotta myöhemmin) meillä on makkarissa rustiikkinen hyllykkö, jei! Laudat piti ensin hioa ja pestä, huh huh. Ja yhdessä vaiheessa näytti jo siltä, ettei niistä jää mitään jäljelle.

14.7.2013

Pupu.



Teiniajan sisäpiirin juttu "tp-pupu" kasvoi aikuiseksi ja pääsi paperille. Ja muutti vielä Hämeenlinnaankin.

Voihan valintojen maailma!







Näillä näppäimillä pitäisi valita laatat wc:n lattiaan sekä eteisen- ja verannan lattiaan. Huh huh, vaihtoehtoja on ihan liikaa. On vaikeaa valita laatat, joita jaksaa sitten katsella ainakin seuraavat 15 vuotta. Yhden asian tiedän, vaaleaa sen olla pitää.

3.7.2013

Ja wc sai väliseinät.


Vihdoinkin ollaan päästy keskikerroksen kimppuun! Väliseinät, sähköt ja sitten luvassa ihanaa levytystä. Ja kaiken kukkuraksi pitäisi tehdä jo päätöksiä wc:n ja eteisen pintamateriaaleista. Sehän ei olekaan yhtään haastavaa :)

1.7.2013

Pieniä villatakkeja.




Kudoin keväällä parit lasten villatakit, koska pienen koonsa puolesta ne olivat nopeita tehdä :) Samaa kaavaa voi sitten soveltaa isommillekin lapsille, eli meille aikuisille. Ja nyt neljä kuukautta myöhemmin sain vihdon viimeisteltyä kaikki langanpätkät sekä ommeltua napit paikoilleen.

Syksyllä kudon ainakin itselleni villatakin ja eräille pienelle poikasille, jotka kirmaavat tällä hetkellä Portugalin auringon alla.